Ikääntyvän lemmikin terveydenhuolto

Ikääntyville, yli 7-vuotiaille koirille ja kissoille suosittelemme terveystarkastuskäyntiä vuosittain. Meidän vanhuustarkastukseemme kuuluu kliininen tutkimus ja perusverinäytteiden tutkiminen. Kliinisessä tutkimuksessa kuunnellaan sydän ja keuhkot, katsotaan korvat, suu ja hampaat ja tunnustellaan vatsa ja tarkastetaan lemmikin kuntoluokka. Neuvomme tarvittaessa myös ravitsemuksessa. Verinäytteistä tutkitaan veren solukuva ja peruselinarvoista maksa-, munuais-, sokeri- ja proteiiniarvot. Näin saamme helposti kokonaiskuvan lemmikkisi terveydentilasta ja mahdollisiin muutoksiin päästään puuttumaan hyvissä ajoin. Tarvittaessa varataan aikaa laajempiin jatkotutkimuksiin.
Kissojen vanhuustarkastukseen kuuluu kilpirauhasen toiminnasta kertovan T4-arvon mittaaminen. Vanhenevilla kissoilla kilpirauhasen liikatoiminta on yleinen elämänlaatua heikentävä sairaus.
Munuaisten vajaatoimintaan sairastuu valitettavasti suuri osa vanhenevista kissoista. Tilaa ei voi parantaa, mutta munuaisten tukeminen sairauden varhaisessa vaiheessa mm. ruokavaliolla parantaa merkittävästi elinajanodotetta. Siksi on tärkeää, että peruselinarvoja seurataan, vaikka kissalla ei ole munuaisten vajaatoiminnan oireita, kuten lisääntynyttä juomista ja pissaamista. Meillä voimme tutkia myös munuaisten vajaatoiminnasta jo aikaisessa vaiheessa kertovan SDMA-arvon.
Kaikki vanhuustarkastuksen verinäytteet tutkitaan omassa laboratoriossamme klinikalla, joten saamme vastaukset nopeasti eläinlääkärin tulkittavaksi ja omistajalle tiedoksi käynnin yhteydessä.
***